Nala.
Keskikokoinen, nelijalkainen, lyhyt turkki ja häntä.
Espanjasta Suomeen saapunut mamu, joka pentuna löydettiin tolppaan sidottuna ilman vettä ja ruokaa.
Nalan eka kesä meillä.
Nala saapui meille keväällä 2016. Hän on siis asustanut Suomessa kohta kaksi vuotta. Löysin tuolloin ilmoituksen facebookista, joka koski ihan toista koiraa, joka etsi kotia. Pistin siitä kyselyä, mutta tämä koira olikin sitten löytänyt jo kodin. Nainen, jolta koirasta kyselin, kertoi sitten, että tämä hurtta on Espanjasta tullut rescuena ja heillä on monta muutakin, jotka tarvitsisivat loppuelämän kodin. Ja hän laittoi kuvia... Sieltä löytyi sitten hörökorvainen, intensiivisen katseen omaava narttukoira, Nala.
Nalan tausta oli tosiaan sellainen, että hänet oli löydetty teollisuusalueelta, tolppaan sidottuna, ilman vettä tai ruokaa. Nala oli tuolloin noin neljän kuukauden ikäinen. Vajaa vuoden hän sai olla Espanjassa kotihoidossa, ei siis joutunut tarhaeläimeksi. Sitten me päätettiin, että tuolle hurtalle me annamme kodin ja niin Nala tuli meille, kun hän oli reilu vuoden ikäinen.
Kuva syksyltä 2016.
Kun Nalan saapumispäivä Suomeen koitti, oltiin kaverin kanssa sitä vastassa Helsinki-Vantaan lentoasemalla. (Meinattiin kyllä ajaa Espooseen, kun noustiin väärästä rampista, mutta eipä siinä...) Nalan lentokummi lähestyi meitä lentoboxeineen, josta kuului hiljaista naputusta. Kurkkasin boxiin ja siellä näkyi tuo tumma olento, jonka häntä naputti vimmatusti boxin seinää. Nala pääsi boxistaan ulos terminaalissa ja ensimmäiseksi huomioni kiinnittyi siihen, että Nala oli paljon pienempi kuin olin kuvitellut. Toinen asia minkä huomasin, Nala ei paljoa ihmishälinästä välittänyt, vaan rohkeasti liikkui ihmisten keskellä, pusutteli minua ja kaveriani, kun meidät tapasi, ja autojen seassa parkkipaikalla ei ollut moksiskaan liikenteestä.
Kotimatka sujui loistavasti, matkalla käytiin mun äidin luona ja siellä Nala pääsi pihalle juoksemaan. Silloin jo selvisi millainen hulivili Nala on. Hirmuinen vauhti ja rakasti ylikaiken kun hänelle heitteli leluja. Ja rakastaa edelleen.
Näiden parin vuoden aikana oon itse oppinut paljon koirista, vaikka meidän perheellä on lähetulkoon aina ollut koiria. Mutta nyt niihin on perehtynyt vielä enemmän. Samoin Nala on oppinut kotikoiran tavoille ja oppii koko aika lisää. Esimerkiksi:
1. Kissankakkaa ei syödä.
2. Lautasilta ei varasteta.
3. Soppakauhoja ja paistinlastoja ei järsitä.
4. Kissaa ei kiusata.
5. Vauvan naamaa ei pussailla (tää on ihan uus juttu, vähän hakusessa siis vielä)
6. Ollaan ylipäätään nätisti.
Pienen koiran on välillä vaikea sisäistää näitä asioita, mutta niinkuin sanoin, koko aika hän oppii...
Nalasta tulee mieleen hieman Polle, maailman monin poni, jos joku sen sattuu tietämään. Maailman ihanin, mutta toisinaan erittäin rasittava, ei tottele ja kaikki muu on kivempaa ja kiinnostavampaa kuin omistajansa. Ruoan eteen tosin tekee mitä vain ja hän tykkääkin hirmuisesti opetella uusia temppuja. Antaa tassua, istuu kuin orava (melkein ainakin ja vähän tuen kanssa), menee maate, nousee seisomaan, ymym. Hän on aina menossa mukana, siis AINA, ja virtaa riittää vaikka muille jakaa. Mutta kuitenkin, jos itse on viikon verran kuumeessa, eikä pääse lenkille tämän kanssa, niin ei haittaa. Nala käpertyy mieluusti viekkuun nukkumaan, jos hänelle vain on oma tyyny.
Kyllä me jonkunnäkönen rescuekoira-arvonta voitettiin. Meidän Aadan kanssa tää toimii niin mahtavasti. 💕🐶
Keskikokoinen, nelijalkainen, lyhyt turkki ja häntä.
Espanjasta Suomeen saapunut mamu, joka pentuna löydettiin tolppaan sidottuna ilman vettä ja ruokaa.
Nala saapui meille keväällä 2016. Hän on siis asustanut Suomessa kohta kaksi vuotta. Löysin tuolloin ilmoituksen facebookista, joka koski ihan toista koiraa, joka etsi kotia. Pistin siitä kyselyä, mutta tämä koira olikin sitten löytänyt jo kodin. Nainen, jolta koirasta kyselin, kertoi sitten, että tämä hurtta on Espanjasta tullut rescuena ja heillä on monta muutakin, jotka tarvitsisivat loppuelämän kodin. Ja hän laittoi kuvia... Sieltä löytyi sitten hörökorvainen, intensiivisen katseen omaava narttukoira, Nala.
Nalan tausta oli tosiaan sellainen, että hänet oli löydetty teollisuusalueelta, tolppaan sidottuna, ilman vettä tai ruokaa. Nala oli tuolloin noin neljän kuukauden ikäinen. Vajaa vuoden hän sai olla Espanjassa kotihoidossa, ei siis joutunut tarhaeläimeksi. Sitten me päätettiin, että tuolle hurtalle me annamme kodin ja niin Nala tuli meille, kun hän oli reilu vuoden ikäinen.
Kun Nalan saapumispäivä Suomeen koitti, oltiin kaverin kanssa sitä vastassa Helsinki-Vantaan lentoasemalla. (Meinattiin kyllä ajaa Espooseen, kun noustiin väärästä rampista, mutta eipä siinä...) Nalan lentokummi lähestyi meitä lentoboxeineen, josta kuului hiljaista naputusta. Kurkkasin boxiin ja siellä näkyi tuo tumma olento, jonka häntä naputti vimmatusti boxin seinää. Nala pääsi boxistaan ulos terminaalissa ja ensimmäiseksi huomioni kiinnittyi siihen, että Nala oli paljon pienempi kuin olin kuvitellut. Toinen asia minkä huomasin, Nala ei paljoa ihmishälinästä välittänyt, vaan rohkeasti liikkui ihmisten keskellä, pusutteli minua ja kaveriani, kun meidät tapasi, ja autojen seassa parkkipaikalla ei ollut moksiskaan liikenteestä.
Näiden parin vuoden aikana oon itse oppinut paljon koirista, vaikka meidän perheellä on lähetulkoon aina ollut koiria. Mutta nyt niihin on perehtynyt vielä enemmän. Samoin Nala on oppinut kotikoiran tavoille ja oppii koko aika lisää. Esimerkiksi:
1. Kissankakkaa ei syödä.
2. Lautasilta ei varasteta.
3. Soppakauhoja ja paistinlastoja ei järsitä.
4. Kissaa ei kiusata.
5. Vauvan naamaa ei pussailla (tää on ihan uus juttu, vähän hakusessa siis vielä)
6. Ollaan ylipäätään nätisti.
Pienen koiran on välillä vaikea sisäistää näitä asioita, mutta niinkuin sanoin, koko aika hän oppii...
Nalasta tulee mieleen hieman Polle, maailman monin poni, jos joku sen sattuu tietämään. Maailman ihanin, mutta toisinaan erittäin rasittava, ei tottele ja kaikki muu on kivempaa ja kiinnostavampaa kuin omistajansa. Ruoan eteen tosin tekee mitä vain ja hän tykkääkin hirmuisesti opetella uusia temppuja. Antaa tassua, istuu kuin orava (melkein ainakin ja vähän tuen kanssa), menee maate, nousee seisomaan, ymym. Hän on aina menossa mukana, siis AINA, ja virtaa riittää vaikka muille jakaa. Mutta kuitenkin, jos itse on viikon verran kuumeessa, eikä pääse lenkille tämän kanssa, niin ei haittaa. Nala käpertyy mieluusti viekkuun nukkumaan, jos hänelle vain on oma tyyny.
Kyllä me jonkunnäkönen rescuekoira-arvonta voitettiin. Meidän Aadan kanssa tää toimii niin mahtavasti. 💕🐶
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti