tiistai 30. tammikuuta 2018

Pieni postaus peltojen keskeltä

Pitkästä aikaa oltiin kunnon lenkillä, minä, koira ja hyökkäysvaunut. Meidän vakiolenkki 5km menee suurilta osin hiekkatietä pitkin, joka on pitkään ollut aivan peilijäässä, mutta nyt se on jo käveltävässä kunnossa, kun räntälumi suli siihen kiinni ja siihen päälle on nyt satanut kunnon lunta huimat pari senttiä.
Nalalle tuulitakki niskaan ja itselle toppatakki päälle, Pippuri vaunuihin ja eiku menoks.


Hiukan harmaassa ilmassa lenkki kierrettiin, mutta ei tuullut, eikä satanut mummoja taivaalta, niin oli kiva tallustella tuossa talvisäässä.


Suuntaan ja toiseen on siis vaan peltoja ja metsää. Mä tykkään!


Mutta mitä mieltä oli Nala tästä lenkistä? Noh, lenkille hän lähtee aina ihan sata lasissa. Sitten iskee todellisuus. 
Pitäisi kävellä nätisti vierellä, mutta kun on vilponen, niin tassut varmaan jäätyy, joten mitä nopeammin, sitä nopeammin päästään kotiin. Ja kun remmissä ei vedetä, niin emäntä pysähtyy aina, kun remmi kiristyy ja Nala joutuu odottamaan niin kauan kunnes löysää hihnaa. Hanurista.
Noh, sitten tuo pieni koira pääsi pitkällä hihnalla menemään, kun päästiin syrjemmälle tielle. Se pinkaisi vaunujen eteen ja sijoittui sinne. Mutta ai että, kun se huomas, että ne vaunut tulee perässä. Paskahalvaushan siitä seuras... Koira siis takaisin vierelle.
Ja sitten vielä, kun lunta on pari senttiä niin eihän siinä hangessa voi kävellä. Pakko tunkea autojen jättämille jäljille ja jättäytyä mun taakse, joka on Nalan mielestä aivan suatanasta.
Ja näin mulla oli polvitaipeisiin törmäilevä koira kintuissa.

Hanki koira, se on kivaa!

maanantai 29. tammikuuta 2018

Ah, maanantai

Ennen mammalomaa maanantait oli hanurista. Tai ei muuten, mutta se aamu. Varsinkin, kun aamuvuoroon heräsit ennen viittä ja silmät sikkurassa yrittää etsiä jotain vaatetta päälle ja puoliunessa ajaa työpaikalle. Varmaan moni työssä käyvä voi yhtyä tähän mielipiteeseen. 
Nykyään maanantait on ihania. Kun mies lähtee töihin, me saadaan Pippurin kanssa vallata koko sänky ja jatkaa unia. :D Ai että... 

Tän aamun käytin kukkien kuvaamiseen, laitan niitä alle.



 Tämä komistus on Kumiviikuna. Tykkään hirveesti noista kirjavista lehdistä. Toivottavasti pitää jatkossa värinsä.



 Sitten meillä on Rionjuoru. Vähänkö suloiset lehdet tällä kaverilla! Vaatii hurjasti valoa, että säilyttää värinsä, joten se pääsi amppeliin ikkunan eteen. Sopii siihen hyvin! Amppelin oon itse tehnyt ontelokuteesta.


 Tässä rivissä takimmaisena jonkin sortin mehikasvi. Ei hajuakaan minkä merkkinen on. Sitten meillä on rahapuu sekä lääkeaaloe.


 Verililjapuu. Mulle neuvottiin, että tykkää joko runsaasta kastelusta tai sitten vähäisestä kastelusta. Sumuttelua kaipaa (niinkuin tästäkin näkyy, että ruskettanut lehtien kärkiä), mutta voi ottaa siitä myös nokkiinsa. Kastelen siis ihan miten sattuu ja sumuttelen, kun siltä tuntuu. Vielä ainakin hengissä, vaikkei tämä kaveri mulla oo ollutkaan kuin vasta pari kuukautta.


Ja sitten... mun suurin rakkaus tällä hetkellä; Palmuvehka 'Raven'. Siis tavan palmuvehkan tummanpuhuva versio. Selviää runsaassa valossa, jopa paahteessa, tai ihan pimeässä. Tällöin sitä ei kuitenkaan kannata kastella usein. TÄYDELLINEN kasvi mulle, jonka uskon pysyvän hengissä tässä taloudessa.

Ihanaa maanantaita kaikille! 
Mä jatkan sitä shoppailun merkeissä. (Haen kissalle ruokaa)

sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Mettässä rämpimässä

Päivä valkeni ihan mukavannäköisenä. Plusmiinus nollakeli, luntakin hiukan sateli. Ei muuta, kun koiran kanssa mettään. Mun äiti lähti mukaan koiransa, Artun, kanssa ja voi että, kun niillä oli Nalan kanssa hauskaa.

Ryhmärämä koolla. Koirat olis koko ajan menossa, jolloin kuvaamisesta ei tuu yhtään mitään. 

Pippuri (tuo minikaveri liinassa) oli myös mukana. Ihan mahtava tää Mun kotto:n Marsupi! Se on siis pikaneliöliina. Ei kantoliina, muttei reppukaan, vaan muotoonleikattu liina, jossa tarrakiinnitykset. Suosittelen! TÄSSÄ linkki sivuille, josta se löytyy. Remmottiin puoltoista tuntia umpimettässä eikä liina hiostanut, eikä se ruvennut painamaan mistään ikävästi ja tyttö kulki kevyesti mukana. Ihanaa päästä metsän keskellekin, jonne ei vaunujen kanssa lähdetä.

Täällä ei kauheesti muita ihmisiä näkyny. Elukoitten tallaamia polkuja vallan.

Nalalla oli kivaa, kivaa, kivaa!

Seuraavalla kerralla täytyy ottaa ihan kamera mukaan, eihän näistä kuvista oo mihinkään, kun kännykän kamera on liian hidas näille hauvoille.

torstai 25. tammikuuta 2018

On ihan kohteliasta esitellä itsensä...

Täällä läppärin näppäimistön takana tosiaan istuskelee 23-vuotias nuori nainen, minä, Crista. Iloinen persoona, joka pahoittaa mielensä harvoin. Huonon huumorintajun omaava, nauran tyhmille jutuille, unohtelen paljon asioita ja sekös avomiestä ainakin ärsyttää. Touhuan paljon ja pitkin päivää, mutta toisinaan laiskottaa niin, että sohva ja tv huutavat nimeäni. Elämääni elän pienessä omakotitalossa avomiehen ja vauvan kera keskellä pientä metsälänttiä, joka sijaitsee keskellä peltoja Varsinais-suomessa. Meidän ryhmärämään kuuluu myös koira, Nala, sekä kissa, Misu. Haaveissa lampaita, kaneja, kanoja, kokonainen eläintarha... Mutta nämä haaveet odottelevat isompaa tonttia.


Nala on toisinaan hyvin kuvauksellinen koira, Misu taas erittäin huumorintajuinen kissa. Nämä kaksi tulevat varmasti esiintymään useaan otteeseen täällä.


Tämä pieni syntyi rikastuttamaan elämäämme marraskuussa 2017. Kaksi ja puoli kuukautta olen saanut opetella miten kasvetaan äidiksi, nauttia tuosta hennosta, mutta lujasta otteesta ja ihmetellä mitä tuo ihmisen alku haluaa, kun tissi ei kelpaa eikä unikaan maistu, mutta silti vähän kiukuttaa. Sitten me soitellaan hetki pianoa ja äkkiäkös se uni sieltä voittaa.

 Pianon soitto on aina ollu mulle yks henkireikä. Siinä saa ajatukset muualle, jos kiukuttaa(aika harvoin oon kyllä kiukkunen). Varsinainen pro en siinä hommassa ole, itseopettelu meiningillä tuon taidon opetellut, mutta kyllä sieltä muutama kipale ihan tunnistettavasti tulee. Jos jonkun videonpätkän osaan tänne ladata, niin saatte kuunnella noita sulosointuja joskus tulevaisuudessa.

Pianonsoiton rinnalle oon löytänyt viherkasvit. Oi sitä, joka nuo ihanuudet on keksinyt tuoda sisätiloihin. Parasta fiilistellä pieniä lehtien alkuja, jos niitä sattuu tulemaan ennen kuin kasvi heittää henkensä. Mies pelkää, että joku päivä meidän kämppä on täynnä kukkasia, mutta turhaan kantaa huolta, kun niitä kuolee sitä mukaa, kun uusia tuon kotiin.

Tää ihanuus on pagodipuu! Se nauttii olostaan meidän ulkoeteisessä, mutta en oo ihan varma onko se vielä hengissä.

Taidan tarvita tälläisen.

Heppailu on aina ollut myös lähellä sydäntä. Pienestä saakka käynyt ratsastustunneilla ja muutamaa ponia olen liikuttanut säännöllisesti. Tämä elämäntapa vähän tauolla tällä hetkellä, mutta joka päivä kaipaan noita kauramoottoreita.


Suurin ponirakkaus, Prinssi. Valitettavasti laukkaa jo vihreämmillä laitumilla, mutta parhaat muistot on tästä herrasta.

Ja näiden päälle vielä kaikenlainen askartelu, maalaus, käsityöt ja haitarin soittoakin oon viime kesän mittaan reenannut... saakelin hankalaa touhua. "Metsäkukkia" oppisin kuitenkin lähestulkoon...

Semmonen siis mä oon!

Yks asia kyllä kiukuttaa. Marraskuun lopussa tilatut sohva ja kiikkustuoli eivät ole vieläkään löytäneet perille. Odotan niitä ku kuuta nousevaa.


keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Tästäkö se sitten lähtee?

Oon monesti miettinyt blogin kirjoittamista, mutta jostain syystä sitä en oo kehdannu aloittaa. Mistä sitä kirjoittaisi ja miksi?
Mutta nyt, äippälomaillessani, sitä on innostunut milloin neulomisesta, milloin viherkasveista tai uusista ruokaresepteistä. Ja näitä päähänpistoja haluan nyt jakaa muulle maailmalle! Kaikki ei todellakaan mee aina niinku Strömsössä ja suuri osa opitaan kantapään kautta. (Paitsi kukkakaalikeitto, missä kukkakaalit vaan keitettiin kasvisliemessä pehmeiksi ja sen jälkeen tehosekottimessa lopulliseen muotoonsa. Tosin, siitä tuli liian vetelää...) Blogi tulee sisältämään paljon kuvia, väärinkirjoitettua tekstiä sekä erittäin huonoa huumoria, mutta toivottavasti joku teistä tykkää! 

Minä, laps ja karvalaps. Sekä rillit, jotka on ihan brand new juttu mulle.

P.S. Oon aika käsi lisäilemään kuvia oikeisiin kohtiin tai ylipäänsä käyttämään elektroniikkaa, joten tää blogi saattaa olla aikamoinen soppa jo syntyessään.