Meidän perheeltä on oikeastaan aina löytynyt jonkinmoista lemmikkiä. Miehen kanssa kun muutettiin yhteen, oli edessä ensimmäinen vuosi ilman lemmikkiä. Tuon tilanteen korjasi Misu.
Siihen aikaan kissavideot oli ihan ykkösjuttu ja niistä bongasin sellaisen rodun kuin Scottish fold. Niillä on LUPPAKORVAT! Hieman kyseenalainen rotu siinä suhteessa, että geeni, joka aiheuttaa luppakorvaisuuden, altistaa rodun myös erinäisille luustosairauksille. Tämän takia ei ikinä saa risteyttää kahta luppakorvaista keskenään, vaan on käytettävä suorakorvaista skottilaista tai sitten brittiläistä luppakorvaisen skottilaisen kanssa. Löysin etsinnän jälkeen Venäjältä aikoinaan Suomeen muuttaneen naisen, jolla oli myynnissä skottilaisia pentuja. Hän oli erittäin tarkka pentujen suhteen, eläinlääkärin tarkastus, madotukset ymym. oli tehty niin kuin kuuluukin. Päätimme sitten ottaa pennun häneltä.
Sekuntiakaan en ole katunut.
(paitsi, kun Misu söi laturinjohdon.. ja ehkä toisenkin.. ja harvensi peikonlehden.. ja kultapalmun.. ehkä vähän raapi sohvaakin.. Mutta noin niinkuin muuten en ole katunut!)
Misukisu Missendorf ihan ite!
Misu on vähän sellainen kaikkien kaveri. Täytti juuri kolme vuotta, rennon reipas neito. Yleensä kaikessa touhussa mukana, ellei unet satu olemaan juuri parhaimmillaan. Luonteensa puolesta niin täyttä kultaa ja oon niin iloinen, ettei tää ota stressiä, vaikka vauva vähän huutaiskin. Ja onhan se niin saamarin söpö.
Herranen aika, se on uskaltautunu ulos talvikelillä!
Tää kuvastaa Misun olemusta kaikkein parhaiten. Hän ei paljoa ressaa.
Misun päiviin kuuluu; herättää koko talo aamulla, koska hänellä on nälkä, sitten syödään ja riehutaan. Päivätorkut kestävät aamu 11 - ilta kahdeksaan. Salkkareiden jälkeen huudetaan RUOKAA! Sen jälkeen voi ottaa pienet iltarallit ja sit taas unten maille. Yöstä en tiiä mitä hän touhuaa. Mä nukun sillon.
On se kissan elämä lepposaa.
Tästä löytyy taulukin teetettynä seinältä.
Oispa kesä ja kärpäset!
Misun kanssa ulkoillaan vallan valjaissa. Ensinnäkin mua itseä ketuttaa suuresti naapureiden vapaina liikkuvat kissat, jotka kuseksii meidän autokatokseen, ja toiseksi, Misu ei kauaa hengissä selvis, jos sen päästäis vapaana reissullensa. Mun vahvin veikkaus on, että hän joutuis auton alle, kun istahtais keskelle tietä nuolemaan peppureikäänsä eikä välittäis autoista tuon taivaallista. Mitä ne ees on? Jotain syötävääkö?
Täs Misu ihan pikkiriikkisenä.
Ja tässä vähän isompana, kun oli saavuttanut luovutusiän ja pääsi kotiin. Vihdoin ja viimein.
Siinä pieni tarina Misusta. 💗
Tästä Elämäni eläimet - osiosta tulkoon sellainen, että kerran viikkoon kerron jonkun eläinkaverin tarinan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti