Ai että! Aivan mahtavat kelit ollu viime päivät, ei voi muuta ku nauttia. Siinä sitten pohtisinkin, että kaikille olis reilua päästä ulos nauttimaan tuosta mollukasta, joka paistaa taivaalla, joten ei muuta kun tuumasta toimeen. Mies on siis päivät töissä, joten hän ei ollut tällä kertaa jeesimässä.
Noh, ei siinä, kissalle valjaat, koiralle valjaat, flexit kummallekin valmiiksi. Sitten Pippuri. Vähän välipalamaitoa, haalari niskaan ja tyttö kantoliinaan roikkumaan päikyille. Elukat naruihin ja eiku menoks.
Nalalla on huisin kivaa samalla, kun Misu miettii, että mitä toi toope riehuu.
Meijän lenkit ei pituudeltaan häikäise, mutta kyllä me puoltoista tuntia saatiin aikaa kulutettua pihaa eestaas tallustellen. Ja käytiin vähä mettän puolellakin haisuttelemassa.
Meijän lenkit ei pituudeltaan häikäise, mutta kyllä me puoltoista tuntia saatiin aikaa kulutettua pihaa eestaas tallustellen. Ja käytiin vähä mettän puolellakin haisuttelemassa.
Täytyy tähän väliin sanoa, etten ihan heti olis kuvitellut, että nää kaks ulkoilee yhdessä, valjaissa ja flexeissä niin, että mulla ei mee hermo. Tai niin, että jompikumpi ei tuu syödyksi. Silloin, kun Nala meille tuli, se ois jahdannu kissat lähestulkoon hengiltä. Pitkään meni opetellessa ettei kissoja jahdata eikä kiusata. Pussata saa, mutta ei liian rajusti. Nalalla on ollu siinä ihan hirmunen opettelu ja meillä ihan hirmunen opettaminen. Mutta nyt sitä ihan pakahtuu ylpeydestä, kun näkee miten hyvin nää tulee juttuun keskenään.
"No kuka sieltä tulee?"
"Jaa mistä tulee?!"
"Postiperhana!"
"En mä mitään nää."
"Ota silmä käteen, katot väärään suuntaan!"
"Mitäs kakkaa täällä on?"
Ah, mainioita elukoita! Mun karvalapset. Olis se elo aika tylsää ilman näitä... vaikka kyllä, satavarmasti helpompaa ja huolettomampaa, mutta en mä silti näitä vaihtais pois. ❤
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti